19.1.2011

Neulan alta tupsahtanutta

Ompelutavoitteeni tai -saavutukseni eivät edelleenkään ole suurta taitoa vaativia, mutta onpa jotain valmista! Ja vielä jotain arkiseen tarpeeseen vastaavaa. Näin sen pitää ollakin, turha väkertää harjoituskappaleita kaappiin pölyttymään.

Näpertelin pieniä pussukoita. Mulla on aina tavarat hujan hajan levällään käsveskan pohjalla, ja näiden avulla olisi tarkoitus pitää osa kamoista järjestyksessä ja siistimpänä - sekä tietysti helpottaa sitä, että käsittämättömän määrän tavaraa nielevästä, mustaa aukkoa muistuttavasta kaaos-kassista löytyisi jotain joskus kätevämmin... Isompaan pussukkaan mahtuu nippu kertaalleen taitettuja A4:sia, pienempi on mitoitettu neuvolakortille.

Kangas on kirpparilta (alunperin muuhun tarkoitukseen) ostetuista vanhoista farkuista saksittua ja kaikki napit kierrätyskeskuksesta, "osta säkki sekalaisia nappeja eurolla" -tyylisestä löydöstä. Kai tässä voisi todeta, että olen tavallaan tuunannut vanhasta uutta, ompelutaidon treenaamisen lisäksi?
Seuraavalla kerralla voisi opetella vetoketjun ompelua ja tehdä sillä tavoin suljettavia pussukoita :)

1 kommenttia:

Ruiskaunokki kirjoitti...

Vetoketjun ompeluun on yksi helppo tapa. Ompele päät vetskariin asti, silitä saumavarat siistiksi. Ompele pisimmällä tikillä vetskarin paikka, tai harsi. Kiinnitä vetskari nuppineuloilla tai harsien paikalleen ja ompele. Ratko oikealta puolelta pitkät ompeleet tai harsimus ja valmista tuli! Pussukat olisi näppärä tapa järjestää käsilaukku. Ainakin penaali, kaunis sellainen, tulisi jokaisen Naisen käsilaukusta löytyä...